sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Käsityöterveisiä - Knitting & sewing news

Oi-voi, kun on pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Onhan sitä tullut puuhattua talven aikana kaikkea pientä, vaikka olkapää ei aktiivisesta neulomisesta oikein pidäkään. Ompelua en ole muka ehtinyt lainkaan harrastaa. Neuletyö kun on niin paljon helpompi ottaa vaikka telkkaria katsellessa käteen, ompeluun kun pitää keskittyä sataprosenttisesti.

Pääasiassa on tullut tehtyä lapsille kaikkea pientä tarpeellista, kuten aluslapsia ja villasukkia. Pari työtä olen jopa muistanut kuvata.

Työkaveri jäi äitiyslomalle ennen joulua. Poika oli tulossa ja päätin tehdä hänestä pienen, vakosamettihousuisen miehen:



Paitaan käytin omien tyttöjen paitaprojekteista ylijäänuttä Eurokankaan leppis-trikoota. Housuihin kävin hakemassa samasta paikasta joustavaa vakosamettia. Paidan kaava on Ottobresta ja housut muistaakseni Suuresta Käsityölehdestä, mutten juuri tähän hätään löytänyt kyseisiä lehtiä.

Tein kummallekin tyttöselle alkuvuodesta pöllöpipot omalla ohjeella. Olen ihan 110% varma, että otin niistä yhteiskuvan heti niiden valmistuttua, mutten löytänyt sitä tietenkään mistään. Tässä kuitenkin kuva toisesta piposta, joka ei ollut vielä päässyt talviteloille asti.


Lankana käytin Novitan Jussi-lankaa, jota olen marinoinut antaumuksella.

Jossain vaiheessa neuloin yhden päivän projektina esikoiselle villasukat kouluun kun oli kadottanut edelliset. Niistä ei heti valmistumisen jälkeen kuvaa tullut otettua kun taisin päätelläkin ne aamusella juuri ennen jalkaanvetämistä. Valmistuivat siis suoraan käyttöön.


Kovasti on käytetty, kuten kuvasta näkyy. Lankana on Novitan 7-veikka.

Viimeisimpänä projektina päätin neuloa itselleni villasukat. Hauskaa neuloa sukkia näin kesäkuussa, mutta mökillä aina kaipaa vähän lämmintä varpaisiin. Tällä kertaa menin siitä, missä aita on matalin ja käytin luovuuden sijaan valmista ilmaisohjetta. Kantapään tein erilaisella vahvennetulla neuleella ja kärkikavennukset tein myös hieman muunnellen.



Nyt olen saanut tytöiltä tilauksen puuvilla-bikineistä. Löysimmekin Burdasta kivan kaavan ja ilmeisesti lomalla pitää sitten ne pyöräyttää valmiiksi. Televisionkatselutyönä on nyt menossa perusvillasukat ja teinhän jo puuvillaiset sovitushousut pellavasekoitehousujen ompelua ajatellen. Oman kroonisen housupulani tyydyttäminen taitaa kuitenkin jäädä toiseksi tyttöjen bikinitilauksen jalkoihin...


Also in English...

It has been so long since my last post. I have not sewn much but some small knitting works have been finished. I do not have photos of all of them but I found some to show you.

I made a jersey shirt and pair of trousers for my colleagues baby boy. They were finished already before the Christmas. I think the shirt pattern is from Ottobre and the trousers pattern was in Suuri Käsityö. Trousers are made of slightly stretch corduroy and I find them very cool.

The owl beanie is one of those two I knitted for my girls. I am really sure that I took a picture of them right after I finished them, but I cannot find that photo anywhere. The yarn used is Novita's Jussi.

The heart socks were very fast project for my older daughter. She had lost her socks and she needed a new pair for school. I think I knitted them in one day and finished them in the morning just before she left to school. That is why I did not take photo when they were new. The yarn I used is Novita's 7 veljestä.

I finished just few days ago the last pair of socks. I made them for myself. I don't even remember when I have knitted a pair of socks for myself. I used Novita's Nalle yarn and Novita's free pattern as well. I just changed the heel pattern and slightly altered the toe part as well.

At the moment I am knitting very basic pair of socks. I also decided to try out sewing again. My girls asked me to make them bikinis. We found very nice pattern from Burda, let's see what happens... I also already made a muslin for my linen blend trousers but that has to wait until the bikinis are finished, I think.