Pikatikki: Äidin pienet TSI-zombiet

Lapsilla oli tänään perjantaina halloween-juhla päiväkodissa. Sain tietää sen torstaiaamuna, kun kävin viemässä lapsia päiväkotiin. Siellä oli lappu, jossa todettiin, että huomisin oli koko päiväkodin partyt ja voi pukeutua teemaan sopivasti. Yritin kysyä Mieheltä, jonka hommia lasten aamulla vienti yleensä on, että kauankohan tämä viesti oli siinä ollut. Ei hän sitä tiennyt, pyöritteli vain päätään. Olisi ollut kyllä kiva tietää hieman aiemmin...

Noh, vanhemmalla tyttärellä oli illalla balettitunti ja kävin sen vajaan tunnin aikana pyörähtämässä läheissä Tarjoustalossa. Kyllähän nyt 30. päivä lokakuuta jokaisesta kaupasta pari noidan hattua löytää, eikös. No ei sitten löytänytkään. Eikä mitään muutakaan, jota voisi kuvitella lasten pitävän koko päivän. Tarjolla oli vain jotain aikuisten kokoa olevia paholaispukuja.

Vaihtoehtoina on siis joko unohtaa koko pukujuhla (ei todellinen vaihtoehto...) tai pukea lapset viime keväisiin Lidlin Pocahontas- ja sammakkopukuihin. Nyt jo kyllä vähän liian pieniin. No eivät ne kyllä ole kovinkaan pelottavat halloween-puvut. Zombie-Pocahontas voisi ehkä olla... hmmm...

Sitten välähti. Sieppasin tytön tanssitunnin loputtua autoon ja esittelin ideani: Mitäs jos tyttäret olisivatkin zombeja, noita iiinhottavia, ääällöttäviä, peeeelottavia eläviä kuolleita, jotka syövät elävien ihmisten aivoja? Pienellä lämmittelypuheella tytär innostui ajatuksesta ja sitten suunnistettiinkin vielä reilun tunnin auki olevaan kierrätyskeskukseen.

Ostin sieltä reilulla neljällä eurolla huonokuntoisia lastenvaatteita; Esikoiselle mekon ja pitkikset, kuopukselle mekon, pitkikset ja poolon aluspaidaksi.

Ja sitten ei muuta kuin raahustamaan pitkin metsiä vaatteita repien, jotta zombie-efekti on valmis. Tai ei ehkä sittenkään.

Istuin sohvan nurkkaan ja otin ratkoja käteen. Revin sillä epätasaisesti keltaisen mekon helmakäänteen pois. Lisäsin vielä palkeenkieliä ja repeämiä tasaisesti ympäri vaatetta. Taisi siinä lähteä kauluksen reunastakin pari senttiä. Poolosta lähti kaulus kokonaan irti ja hieman liian pitkähihaisen paidan hihansuut lyhenivät repimällä viitisen senttiä ja saavuttivat repaleisen ulkomuodon. Samoin kävi kummankin tytön pitkisten, käänteet lähtivät ja hieman repaloituivat. En kuitenkaan viitsinyt housuihin reikiä tehdä kuten mekkoon. Esikoisen raidallinen mekko koki myös kovia samoilla elkeillä.

Sitten piti saada vielä syömisestä roiskunutta verta, sillä eihän elävät kuolleet nyt nälkäisenä tarhaan voi mennä. Siinähän käy tarhatädeille pian kalpaten.

Ensin ajattelin sekoittaa tuhtia vesivärivettä, mutta sitten muistin kaapissa olevan punaista nestemäistä elintarvikeväriä. Sopivasti vielä vähän parasta ennen -päiväyksen ylittänyttä. Siihen sitten dippailin helmoja ja roiskin hammasharjalla roiskeita. Oli kyllä pelottavan ja todella aidon näköistä menoa. Olisi kelvannut vaikka Walking Deadin lavastukseen. Hieman kyllä huuhtaisin sitä sotkua vaatteista hanan alla, etteivät vaatteet värjäisi ihan kaikkea tarhassa. Puuvillassa kun elintarvikeväri ei pysy niin hyvin kuin eläinkuiduissa.

Aamulla vaatteiden kuivuttua kuteet niskaan ja naamaan äidin tummanharmaalla luomivärillä mustat silmät, viirut poskiin, nenän reunoja hieman korostettiin ja sitten vielä verenpunaisella huultenrajauskynällä vähän suupielistä valuvaa verta peliin, niin mamin pikku TSI-zombit olivat valmiit.

Mitäs mieltä olette?